Haikein mielin joutui aloittamaan tämän päivän… Vuokranantajan naisystävä sai ilmeisesti jonkin sairaskohtauksen ja menehtyi.. 9 jälkeen arvelin, että Ari tulee jostain syystä kotiin käymään traktorilla, kun niin iso ääni tuli meitä kohti. Olin kodinhoitohuoneessa ja pesuhuoneen ikkunasta yritin kuikuilla, olisiko se sittenkin esimerkiksi roska-auto, kun niin läheltä kuului, eikä traktoria näkynyt. Ikkunasta ei näkynyt mitään, mutta keittiöön tullessani huomasin että SEPE helikopteri oli laskeutunut “takapihallemme”.
Äkkiä luulin, että itse vuokranantajalle on sattunut jotain, sillä hän sairastaa harvinaista rappeumatautia ja elinaikaa ei ole annettu kuin korkeintaan 5vuotta, mutta ulos mennessäni ja varovasti “kytättyäni” huomasin, että sekä vuokranantaja, että hänen poikansa kävelee ulkona rauhallisesti, kuten myös kaksi ensihoitajaa. Poika puhui puhelimeen, isänsä puolesta, sillä puhekyky on ensimmäinen mikä lähtenyt sairauksen seurauksena. Sepellä tullut lääkäri oli ilmeisesti sisällä ja toisen ambulanssin ensihoitajat. Jonkin aikaa oli rauhallista, mutta sitten asia alkoi valjeta…Sepe lensi pois ja toinen ambulanssi pakkasi tavaransa ja myös lähti. Toinen ambulanssi jäi, mutta hetken päästä saapui poliisi ja siitä ei mennyt kauaa kun kalmanauto kaarsi mutkasta… Sen näkeminen ei ole koskaan mukavaa, vaikkei olisi mitään tietoa kuka kuollut, missä ja miten. Itsellä vain aina takaraivossa tykyttää, että olen joutunut olemaan tähän ikään mennessä vasta kolmissa hautajaisissa (pappani, olin tuolloin 4vuotias, papan siskon (läheisin niistä kaikista) sekä ystäväni Annikan…) eli edessä on vielä aika monet :’(
Eilen kävimme naapureiden puolella kertomassa, että meille valmistuu talo lokakuussa joten muutamme lokakuun loppuun tästä pois, ja meillä olisi teidossa seuraavat vuokralaiset. Silloin Maikki (nimi muutettu) oli oikein hyväkuntoisen näköinen ja mikään ei antanut merkkejä elämän loppumisesta.. :( Kuten hänellekin sanoin, viitaten Maurin (nimi muutettu) sairauteen, “ikinä ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan”… Olivatko nuo nyt ne kuuluisat viimeiset sanat? :(
Näen ensyönä varmaan painajaisia näystä, jossa Mauri kantaa ruumisautonkuljettajan kanssa valkoisella lakanalla peitettyä Maikkia…Tästäkin jo huomaa, että menenkö aivan sekaisin, kun joskus joutuu itse moiseen tilanteeseen? Ja miksi ajattelen joutuvani? Voisinko unohtaa sellaisen ja keskittyä siihen, että kaikki elää vielä ja voi hyvin… tällaiset kuitenkin aina pysäyttää. Väkisellä.
Menehtynyt naisystävä oli myös vuokranantajamme puhe”mies”, nyt hänkin on poissa. Sääliksi käy ja sympatiat on naapureiden puolella. Sitä poikaakin elämä kolhinut vuosia takaperin isolla menetyksellä, nyt varmasti toisella raskaalla poismenolla ja jonkun vuoden kuluttua isäkin lähtee..väistämätöntä kun on.. :/
Haikeaa ja rauhallista päivän jatkoa… “Maikki” olet ajatuksissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti